fbpx

Ei lomaa koko kesänä?

Hotel Golden Domen sivut toimivat venäjäksi ja viidellä muullakin kielellä.
Hotel Golden Domen sivut toimivat venäjäksi ja viidellä muullakin kielellä.

Kesäkuu. Se on se kuukausi, jolloin on juhannus ja yleensä värjötellään viileässä säässä kesää odotellen.

Kun aikaisempina vuonsina on tottunut siihen, että kesäkun lopulla alkaa kesäloma, nyt siitä ei ollut vaaraa.

Ylä-Savon ammattiopiston johtamisen erikoisammattitutkinnon (JET) todistuksen säilöin kuun vaihteessa nätisti talteen. JET oli mielenkiintoinen opiskelukokemus, jota voi suositella kaikille. Se antaa tosi paljon valmiuksia kohdata erilaisia ihmisiä ja ennen kaikkea antaa eväitä yhteistyön tekemiseen eri ihmisten kanssa. Ysaolla on myös loistavat luennoitsijat. Tuota voep suositella.

Itse kesäkuun meni vahvasti töitä tehden juhannusviikkoa lukuunottamatta. Reilu viikko meni yläsavolaisen juttuja tehdessä. Hauska ja mielenkiintoinen projekti oli olla ”yksityisopena” yksityioppilaalle, jonka piti saada omiin opiskeluihin liittyen Excel ja Powerpoint haltuun. Hauskaksi ja mielenkiintoiseksi tuon koulutusprojektin teki se, että tehtävät piti tehdä ruåtsiksi. Se oli jättekivaa!

Iisalmen uusin, upeasti sisustettu hotelli Golden Dome sai myös verkkosivunsa kesäkuussa kunnolla julki. Hienot sivut, jotka palvelevat asiakkaita viidellä kielellä.